[Kirjoittanut: Helena Örmark]

Kevät on uudistumisen ja uuden aikaa. Usein näin käy myös vaatekaapille. Pakko saada uusi kevättakki! Oi, ja siihen vähän värikästä huivia lisäksi… Kaikki vanhat vaatteet tuntuvat kulahtaneilta ja vanhoilta. Varsinkin talvivaatteet. Kevätauringon lämmittävät säteet houkuttelevat kevätvaateshoppailuun ja unohtamaan talven ja talvivaatteet mahdollisimman nopeasti!

Huomaat kuitenkin lopulta, että uudet vaatteesi kadottavat hohtonsa nopeasti. Sanot jälleen: “Ei ole mitään päällepantavaa”, vaikka kaappi on täynnä vaatteita. Seuraavan talvikauden alkaessa juokset kiireessä kauppaan ostamaa uuden talvitakin, kun vanhasta on vetoketju hajonnut ja ulkona sataa lunta vaakatasossa. Olet myös vaarassa, sillä heijastimia ei juuri silloin löydy, kun ulkona alkaa pimetä.

Vaatekriisit ja ikävät yllätykset vaatekaapissa voi estää huoltamalla vaatteet säännöllisesti sekä luomalla kapselipuvuston.

Seuraavien kausihuolto-ohjeiden avulla tiedät mitä pitää tehdä, milloin ja miten. Tulet säästämään paljon aikaa, vaivaa ja rahaa.

 

Vaatteen kausihuolto

Tarkasta vaatteidesi kunto ja tee vaadittavat toimenpiteet jokaisen kauden vaihtuessa. Suomessa on neljä vuodenaikaa ja neljä aikaa vaatteiden kausihuoltoon. Pidä huolta, että puhdistat ja korjaat nimenomaan väistyvän kauden vaatteet sekä huolehdit niiden asianmukaisesta säilytyksestä. Kun, huollat vaatteesi tässä vaiheessa, kaapissa ei ole ikäviä yllätyksiä vuoden kuluttua. Voit vain ottaa vaatteet suoraan käyttöön.

 

Talvivaatteiden tarkastuksessa ja huollossa ota erityisesti huomioon nämä:

 

Takit ja villavaatteet

  • Villavaatteita ei kannata pestä liikaa. Tuuletus ja lumipesu (hangessa “hömpsyttely”) riittävä
  • voit myös sirottaa ruokasoodaa villakangastakille ja harjata pois vaateharjalla. (Ruokasoodaa imee hajuja ja tunkkaisuutta)
  •  jos peset, käytä villa- ja silkkivaatteille tarkoitettua pesuainetta ja käsinpesuohjelmaa
  • pipot, hanskat, kaulahuivit ym. voi hyvin pestä kotona
  • pesetä erikoiskäsittelyä vaativat pesulassa
  • tyhjennä taskut
  • jätä heijastimet takin taskuun
  • ompele irronneet napit
  • tarkista takin vuorit ja saumat
  • älä säilytä taskussa painavaa, kuten lompakkoa. Painavat esineet venyttävät taskuja ja tekevät vaatteesta nopeasti kulahtaneen näköisen
  • säilytä takit pukupusseissa (jätesäkkikin käy…) sekä tukevissa leveissä henkareissa
  • laita vain yksi takki per henkari!
  • laita napit ja vetoketjut kiinni
  • säilytä muut vaatteet laatikoissa tai viikattuina hyllylle (Huomaa kuitenkin, että vaatehuoneessa avohyllyillä vaatteet keräävät pölyä. Jos et käytä laatikoita, voit peittää vaatteet esimerkiksi pyyhkeellä tai lakanalla.)
  • älä viikkaa liian tiiviisti, jotta vaatteeseen ei jää painaumia
  • älä säilytä liian painavista ja isoissa pinoissa
  • nypi nukat nukkakoneella
  • harjaa vaatteet tarraharjalla

 

Kengät

  • puhdista, lankkaa ja käsittele suoja-aineella
  • laita kengät laatikoihin ja työnnä niiden sisälle sanomalehteä tai silkkipaperia tukemaan ja säilyttämään kengän muoto.

 

Kapselipuvusto tekee vaatteen kausihuollosta naurettavan helppoa

Olen juuri Iinan ihanalla Vaatekaappi haltuun kapselipuvustolla -verkkokurssilla, jossa luodaan vaatteista kapselit.  Kapselipuvuston idea on loistava ja todella tehokas! Olen ammatiltani ammattijärjestäjä. Olen järjestänyt ja raivannut ja viikannut ja “marittanut” vaatteitani mielestäni hyvin tehokkaasti. Silti jotain vielä uupui ja epäjärjestys ja sekavuus palautuivat kaappiini aina uudelleen.

Nyt kaapista löytyy todella vain kaikkein ihanimmat vaatteet. Kaikki toimii keskenään.  Kaapissa on vain päällepantavaa vaatetta! Kaikki on loksahtanut paikoilleen. Näen vanhat vaatteeni täysin uusin silmin! Olen haltioitunut ihan täydellisestä systeemistä.

Vaatteiden kapseloinnilla kausihuolto onnistuu naurettavan helposti. Kun kausi vaihtuu, otetaan menneen kauden kapseli pois kaapista. Tarkistetaan pestävät, korjattavat, muuten huollettavat ja poistettavat. Otetaan jo huollettu uusi kapseli kaappiin. Korkeintaan tarvitsee vähän silittää joitain vaatteita. Taustalla on niin selkeä systeemi, että ei voi epäonnistua.

 

Kausihuolto säästää rahaa aikaa ja vaivaa

Huoltamalla vaatteet säännöllisesti, pidät silmällä niiden kuntoa. Tarkistat, että ne ovat ehjiä ja ryhdikkäitä. Huoltamalla vaatteet säännöllisesti ja oikein, niiden käyttöikä pitenee ja säästät rahaa.

Kun yhdistät kapseloinnin ja kausivaatehuollon, säästyt heräteostoksilta ja turhilta ostoilta.

Aikaa ei enää kulu mm. sekalaisten ja ihmeellisten pinojen selvittelyyn, tuskailuun ja kiroiluun, ahdistaviin vaatekriisi -aamuihin, epäjärjestyksen selvittelyyn, pyykkivuorten selvittelyyn… Etkä menetä hermojasi missään vaiheessa.

Kausihuollon ja kapseloinnin avulla vaatekaappi on aina kunnossa ja tuottaa sinulle vain hyvää mieltä!

 


Helena Örmark on aikavalmentaja ja ammattijärjestäjä, joka järjestää koteja ja kalentereita. Helenan uudessa Tee siitä totta -blogissa laitetaan koko elämä ja kalenteri järjestykseen.


 

%d bloggaajaa tykkää tästä: