Kapselipukeutuminen on arjen pelastus, mutta sen todellinen nerokkuus pääsee loistamaan matkoilla. Kun kohteena on keväinen Rooma, jossa lämpötilat hipovat jo 20 astetta, mutta lähtöpäivän aamuna Suomessa on vain viisi astetta, vaatevalinnat voivat tuntua haasteellisilta. Hyvin suunniteltu kevätkapseli, harmoniset värit ja mix & match -ajattelu takaavat huolettoman ja tyylikkään kaupunkiloman, minimaalisilla matkatavaroilla.
Suomessa asuvat kapselipukeutujat päivittävät vaatekaappiaan neljä kertaa vuodessa - vuodenaikojen vaihtuessa. Kevätkapseli on tyypillisesti käytössä maaliskuulta toukokuun lopulle.
Tänä vuonna päivitin vaatekaappini kevääseen maaliskuun puolivälin paikkeilla, kun alkoi näyttää siltä, että lämpötilat pysyvät useana peräkkäisenä päivänä kymmenen plusasteen tuntumassa. Toki sitten tuli vielä takatalvi; pari päivää räntää ja ohut lumikerroskin, mutta olin jo totaalisen kyllästynyt paksuimpiin neuleisiin ja moniin talvella käyttämiini väreihin. Suorastaan janosin keveämpiä vaatteita ja keväisempiä värejä.
Koska olin huhtikuun ensimmäisellä viikolla menossa ystäväni kanssa Roomaan pienelle naisten kaupunkilomalle, katsoin jo kevätkapselia kootessani vaatteita “sillä silmällä”. Kirjoitin muutamat “must have” -vaatteet saman tien puhelimen muistiossa olevaan pakkauslistaan. Nämä vaatteet siis löytyivät omasta reservistäni, eli tiesin jo aiemmilta vuosilta niiden olevan lempivaatteitani ja helppoja yhdistää moneen.
Mutta mitä sitten kannattaa pakata kaupunkilomalle? No, se riippuu ihan sinusta!
Minulta kysytään usein, montako mitäkin vaatekappaletta tarvitaan toimivaan kapseliin.
Olen aina kokenut tämän kysymyksen hieman hankalana vastata. Miksi?
Kun tavoitteena on pakata mahdollisimman kevyesti, auttaa väriajattelu harmonian luomisessa. Mietipä, jos jokainen yllä mainituista vaatekappaleista olisi väriltään erilainen; kirkasta punaista, murrettua keltaista, lämmintä oliivinvihreää, kylmää sähkönsinistä, syvää lilaa ja pastellista roosaa. Ja tähän vielä erilaisia kuoseja päälle.
Auttaa huomattavasti, jos valitsemissasi väreissä on jonkinlainen “punainen lanka”, vaikkapa viileitä sävyjä, syviä sävyjä, tai murrettuja sävyjä. Värianalyysi auttaa määrittelemään, millaiset sävyt sinulle sopivat parhaiten. Saman väriperheen sävyt ovat luonteeltaan samantyyppisiä, esimerkiksi Kevään sävyt lämpimiä, kirkkaita ja vaaleita, Kesän sävyt puolestaan kylmiä, murrettuja ja vaaleita.
Vaikka et olisi käynyt värianalyysissä, voit valita matkalle lähtiessäsi vaatekaapistasi muutaman värin, joiden ympärille kokoat reissukapselisi. Valitse esimerkiksi 1 neutraali sävy ja 2 korostusväriä. Tai jos pidät enemmän neutraaleista väreistä, 2 neutraalia sävyä ja 1 korostusväri.
Neutraaleja värejä ovat mm. valkoinen, harmaa, musta, beige ja ruskea.
Korostusvärejä ovat esimerkiksi keltaisen, punaisen, pinkin, oranssin, vihreän, sinisen ja lilan moninaiset sävyt sekä metallisävyt kuten kulta ja hopea.
Kun matkalle lähtee kapselipukeutujan periaatteilla, ei tarvitse huolehtia ylipakatusta laukusta tai vaatteiden penkomisesta kohteessa.
Pystyynviikkaus mahdollistaa sen, että kaikki vaatteet ovat heti näkyvillä kun avaat laukkusi - aivan kuin minikokoinen vaatekaappi! Tämä säästää aikaa ja vaivaa erityisesti silloin, kun vaihtaa majapaikkaa, tai ihan vain haluaa nopeasti vaihtaa asua aamulenkin jälkeen freesinä kaupungin museoita ja kahviloita koluamaan.
Koska sää Suomessa oli huhtikuun alussa huomattavasti viileämpi kuin Roomassa, kerrospukeutuminen oli matkustuspäivinä avainasemassa. Lisäksi lentokoneessa istuessa ei halua minkään puristavan (sellaisia vaatteita ei kyllä muutenkaan löydy kapselistani!)
Valitsin reissuunlähtöpäivänä jalkaan mukavat stretch-farkut, sekä yläosaksi marjapuuronpunaisen pitkähihaisen puseron, jonka alle laitoin topin. Päälle tuli nahkatakki, kaulaan lämmittävä kuviollinen huivi, jalkaan citylenkkarit ja päähän lippis, jolla oli paljon käyttöä kohteessa aurinkoisina päivinä.
Jos katsot tarkkaan tämän blogin kuvia Rooman reissun asuistani, huomaat että ne on koostettu muutamista simppeleistä mutta keskenään hyvin yhteensopivista vaatteista:
= Todella monta hyvää asua kaupunkilomalle, joka kesti torstaista sunnuntaihin!
Kapselipukeutuminen, sekä oman tyylin ja värien tunteminen tekevät matkavalmisteluista sujuvia ja nautinnollisia.
Pystyynviikkaus helpottaa varsinkin lyhyellä lomalla, kun haluat nähdä mahdollisimman paljon kaupunkia, etkä viettää aikaa vaatekriiseillen ja matkalaukkua penkoen.
Kun vaatekaappi on jo valmiiksi järjestetty kapseliajattelun mukaisesti, matkalle pakkaaminen ei vaadi muuta kuin muutaman huolellisen valinnan ja kevyen hienosäädön. Lopputuloksena on laukku, jossa kaikki toimii saumattomasti yhteen ja jossa on juuri sopivasti tilaa myös muutamalle ihanalle tuliaiselle.
P.s. Jotain optimaalisesta pakkausmäärästä kertoo se, että kaikki vaatteet mahtuivat hyvin lentolaukkuun pystyynviikattuina (ei ollut tarvetta maksaa ruumaan menevistä matkatavaroista) ja jokaista mukaan pakattua vaatetta tuli käytettyä.
50% Complete
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.